Saatat miettiä mitä ISO oikeastaan tarkoittaa. Kun valokuvauksessa käytettiin (tai käytetään vieläkin) perinteisesti filmiä, ISO-arvo viittasi filmin valoherkkyyteen. Filmi saattoi olla esimerkiksi ISO 100 tai ISO 400 ja mitä pienempi lukema, sitä enemmän valoa kuvien ottamiseen tarvittiin.
Digikameroiden aikana ISO-arvo tarkoittaa puolestaan sitä, miten herkkä kameran kenno on valolle. Mitä alhaisempi arvo, sitä vähemmän valoherkkyyttä ja sitä vähemmän rakeisuutta kuvaan tulee.
Jos kuvaa kirkkaassa päivänvalossa, voi käyttää ISO 100 -arvoa ja valo riittää hienosti. Tällöin voidaan saada teknisesti erittäin laadukkaita kuvia. Hämärässä valaistuksessa ISO-arvoa pitää nostaa. Riippuu kamerasta ja sen kennon laadusta, miten korkealle ISO-arvoissa voidaan mennä ennen kuin kuvaan alkaa tulla häiritsevän paljon rakeisuutta. Heikossa valaistuksessa voi esimerkiksi kokeilla ensin ISO-arvoja 1600 tai 3200 ja nähdä miten hyvin valo riittää. Monet nykykamerat selviytyvät tätä korkeammistakin ISO-arvoista kunnialla.
Kameran automaattisäädöillä kuvatessa kamera pyrkii asettamaan ISO-arvon sopivaksi, mutta kannattaa opetella ja testata itse, miten eri asetukset vaikuttavat kuvaustuloksiin. ISO-arvon lisäksi voi tietenkin aina säätää myös aukkoa ja suljinaikaa. On hyvä opetella miten nämä kaikki kolme olennaista asiaa vaikuttavat yhdessä kuvan kokonaisuuteen.
Asetuksia valittaessa pitää siis huomioida miten hyvin kuvauskohde on valaistu, onko kohde liikkeessä vai paikallaan, ja voiko esimerkiksi käyttää jalustaa tai salamaa. Lisäksi ISO-arvon valinnassa pitää tosiaan miettiä, saako kuvassa olla rakeisuutta.